Ennakkoluuloja maailmalta ja oman maan ihanuuksia!

Moni on saanut sellaisen käsityksen puheistani, että Suomi on paska maa! Näin en ole sitä tarkoittanut. Olen verrannut kotimaatamme ja muuta kansaa matkaillessani maailmalla ja totesin vaan, että on ehkä herkempi meidän kansalaisilla kääntyä negatiiviseen suuntaan! Valitetaan siitä, että työ on liian uuvuttavaa ja asunto on liian pieni ja laskut on liian suuria. Monilla kun ei ole näitä huolenaiheita edes, koska ei ole sitä työpaikkaa, kotia tai liiaksi ruokaakaan.

Jokaisella on omat ongelmat, mutta esimerkiksi harva meistä on oikeasti todella köyhiä ja syö pelkkää riisiä ja asuu bambumajassa. Toisaalta ymmärrän senkin, että jokaisella on omat huolensa. Eri elintasoihin kuuluu omat ongelmansa. Mutta jos ei valitettais enää niistä pikkuasioista vaan iloittais joka päivästä kun on katto pään päällä ja rakkaat siinä vieressä!

Tämä on minun päällimäinen ajatus kun palasin Suomeen. Kiitollisuus!

Sitä ikäänkuin joutuu sellaiseen kuplaan jossain vaiheessa kotimaassaan. Ympärillä olevat ihmiset, uutiset ja kaikki negaatio saa sut sellaiseen tilaan, että et enää osaa ajatella muulla tavalla. Se kupla pitää vaan puhkaista ja nähdä kauemmas, tai lähteä kauemmas ymmärtääkseen kuinka hyvin meillä loppujen lopuksi on kaikki asiat!

Aasiassa matkaillessani huomasin hyvin vahvasti sen, että me olemme vain rikkaita länsimaalaisia dollarit,rielit, bahtit ja ringgitit taskuissa. Ei mitään muuta. Tuomme rahaa ja sillä sipuli! Siksi meille hymyillään ja ollaan iloisia, vaikka todellisuus on muuta. Siksi ulkomaille matkustaessa onkin niin hyvä olla. Siellä arvostetaan sun rahoja. Olet varakas vaikket olisikaan.

Jos sitä rahaa ei ole niin alkaa ongelmat! Eli asuminen muussa maassa ei ratkaise sun ongelmia! Rakastuin tulisesti Kambodzaan ja sinne aion vielä takuuvarmasti palata, mutta sitten aikanaan.

Koh Rong Samloem. Mun unelma!
Koh Rong Samloem. Mun unelma!

Mennään siihen kohtaan kun meidät kirjaimellisesti ”heitettiin ulos”  Kambodzasta koska viisumi oli tapissa sen 2kk jälkeen. Oli pakko ylittää maa ja kuka sitä jaksaisi sitten luvatun 10 tunnin (todellisuudessa 14 tunnin jälkeen) enää matkustaa takaisin. Mentiin Pattayalle.

Pattaya

Miksi niin hieno paikka on pilattu niin pahalla maineella. Huoria, pervoja länsimaalaisia, jotka matkustaa sinne kuuluisaan kikkelikoppiin missä tyrkkäät munan reikään ja joku imee sitä muutamalla bahtilla tai se baari missä katsot urheilua juot kaljaa ja joku samaan aikaan ”suck your dick”. Hieronta on ”sitä hierontaa” ja kaikki naiset on kimpussa kokoajan.

Mun ottama kuva meidän hotellilta
Mun ottama kuva meidän hotellilta

Paskapuhetta sanon minä. Olin siis mieheni kanssa siellä ja aluksi pelotti, että joudunko kokoajan hätistelemään luudan kanssa akkoja pois kintereiltä. Päinvastoin. En siis kiistä etteikö Pattayalla olisi seksikulttuuria ja näitä kyseisiä paikkoja vaan väitän, että se ei ole häiritsevästi esillä ellei hakeudu itse tiettyihin paikkoihin!

Nämä tarjolla olevat naiset ovat siis pääosin ujoja pohjoisen tyttöjä todella köyhistä oloista, jotka on lähtenyt tienaamaan Pattayalle lähettääkseen perheelleen rahaa tai perhe on pakottanut. He työskentelevät usein baareissa.

Ladyboyt eli ”katoit” on asia erikseen ja sekin on niin legendaa että kaikilla naisilla olisi se siellä jalkojen välissä. Niitä saa pyytämällä ja ne ketkä niitä hakee tietää tuon kyseisen thaiksi lausutun nimen tasan tarkkaan. Ja niitä kuule tullaan ihan itse sinne Pattayalle asti hakemaan.

Kaikki heidät saa ilmeisesti mukaan halutessaan jos maksaa baarille ensin siitä, että tyttö ei voi työskennellä sillä hetkellä baarissa, sitten tytölle palkka, ja jos mennään hotelliin niin ne hotellit jotka sallivat ottavat siitä lakananvaihtomaksun.

MUTTA yksikään ei tullut muuta kun kyselemään kuulumisia ja kysyivät toki olemmeko parisuhteessa. Sen jälkeen olimme täysin rauhassa. Sen sijaan mukavaa palvelua ja uusia ystäviä tuli monista tytöistä. Pattayan meininki oli paljon ystävällisempää kuin Phuketissa. Silti en osaa valita, koska Phuketista pääsee niin monille paratiisisaarilla ja Pattayan rannat, jotka eivät sijaitse Andamaanian merellä eivät voi vetää vertoja Etelä-Thaimaalle!  Ei ole niin turkoosia merta ja valkoista hiekkaa. Joten äänet molemmille. Myöskin Pattayan kautta on ”helpompi” matkata Kambodzaan joten siitä plussaa.

Upeat näkymät hotellilta Pattayan rantaviivalle
Upeat näkymät hotellilta Pattayan rantaviivalle

No sitä kautta tultiin sitten Bangkokiin mistä oltiin buukattu lennot kotiin. On se jännää että kun lentää muualle Suomesta on kaiken maailman tarjouksia ja halpaa, mutta takaisin tullessa pelkästä menosta pulitimme melkein 800e per nenä. Armotonta rahastusta. Normisti tolla saa meno paluun jonnekkin. No se oli kärsittävä sillä molemmat oli täysin kypsiä jo matkailuun.

Loppuaika vaan nukuttiin päivät suurinpiirtein hotellilla. Oltiin jo niin väsyneitä. Käytiin kuitenkin kolmessa eri maassa ja vähintään kymmenessä eri paikassa yhdessä koko reissun aikana ja matkaan mahtui monia bussireissuja 3-13 tunnin matkojen kanssa ja muutama lentokenttärumba päälle. Itsehän vihaan suuresti lentokenttiä koska se koko alkuhässäkkä on niin rasittava ja kansainvälisillä lentokentillä tosi raskasta. Ykkös inhokeiksi omassa matkailussa pääsee Amsterdam ja Hong Kong, siis rasittavuudellaan!

Tultiin sitten Suomeen yhdessä. Tarkoitus oli myydä kaikki pois ja rakentaa yhteinen tulevaisuus muualle. Esim Espanjaan. Toisin kävi. Kaikki ongelmat alkoivat heti Suomessa. Tämähän ei ole enimmäinen kerta! Tämä oli yksi syy meidän matkailuun. Parisuhde kukoisti aina pieniä draamoja lukuunottamatta. Mutta ikuisesti ei voi paeta!

Tulin siihen tulokseen, että vaikka miten haluaisin niin meidän parisuhde ei vaan toimi Suomessa ja jos se ei toimi täällä niin on turhan iso riski luottaa siihen, että se arki toimisi muualla. Täten erosimme, ja rakastani kunnioittaen ilmoitan että ero on tullut ja sitä ei puida julkisuudessa enempää ainakaan minun puolestani! Lusikat on jo pistetty jakoon ja siltä osin voin hengittää. Olen riippumaton ja pystyn jatkamaan suoraselkäisesti täysin elämää eteenpäin. Mitään yhteistä ei ole jäljellä.

Kuitenkin mieli on korkealla sillä mulla on hyvät visiot tulevaisuuden suhteen ja tällä hetkellä ne on Suomessa. Uudistan juuri kotiani, myyn turhat tavarat pois ja olen hankkinut uusia hyviä ystäviä ketkä ei vie ns ”huonoille teille”. Tästähän se lähtee.. Olen onnellinen ja juuri täällä missä nyt olen <3

 

 

 

 

Ennakkoluuloja maailmalta ja oman maan ihanuuksia!

3 kommenttia “Ennakkoluuloja maailmalta ja oman maan ihanuuksia!

  • 28.4.2017 at 11:41
    Permalink

    Tsemppiä Henna. Päivä kerrallaan. Eroista aina oppii ja kun 1 ovi sulkeutuu niin toinen avautuu

    Vastaa
  • 2.5.2017 at 19:21
    Permalink

    Erottu on kunnes taas palataan yhteen. Läheisriippuvaisena roikut vaikka kuinka huonossa suhteessa ettet joudu olemaan yksin. Tämä tapahtuu parin viikon sisällä.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *