Kun haluaisin ymmärtää sinua Cheyenne?!!

choice

Kaunis nainen. Hyvä kroppa. Nuori! Kirjoitit, että olet kokenut kovia.

Voin samaistua sun tarinaan. Mä tein vääriä valintoja silloin kun itse olin täyttänyt 18 vuotta ja takana oli jo monta vaikeaa vuotta. Lapsuus oli rankka ja koulukiusaus vei kaiken energian. Kaikki rahat oli tienattava ite ja rakastuin aina vääriin miehiin. Säkin olet vielä nuori nainen ja olis potentiaalia vaikka mihin. Miksi vielä jatkat itse väärien valintojen polulla jos kerrat tiedostat omat virheesi?

Monista asioista huomaa, että olet jo alkuvaiheessa ennen näitä asioita tietoisesti halunnut olla esillä. Oli vain ajan kysymys koska saisit itsesi julkisuuteen. Hyviä motiiveja oli, että sinne halusit.  Rahapula, huono itsetunto, ja huomionhaku. Tällä en hauku sua, mutta jos osallistut missikisoihin ja otatat itestäs kuvia alusvaatteisillaan ja esiintymistarkoituksessa ei se ole sitä sun kotialbumia varten! Sen tajuaa tyhmäkin. Ei ollut mullakaan.

Mikäs sen imartelevampaa kun julkkismiesten huomio. Tai miesten ylipäänsä. Mä en ole yhtään sen parempi muistellen Mikael Forsselin tapausta. Se meni loppujen lopuksi miten meni ja siihen mulla myös liittyy syvää katumusta koska olisin nyt tehnyt asiat toisin. Asiassa ei tosiaankaan ollut vain minun halu päästä lehteen vaan siinä oli niin monta tekijää esim kyseisen herran puolelta ja miten media sen sai selville. Ne mitä ketkään ei koskaan tajua ja sitä vain selittelyt pahentaa. Suosittelen sullekkin hippasen nöyryyttä eikä tyhjiä anteeksipyyntöjä.

Se miksi aiheesta kirjoitan on nyt se, että nyt tämä sinun toiminta koskettaa myös minun läheisiäni! Tee mitä haluat, mutta jos tajuat tehneesi jo virheen edellisten kohdalla ja aiheuttaneesi jo tarpeeksi tuhoa sekä muille, että itsellesi ja sen jo avaat blogissas niin miksi loppukaneetissa vielä vedät siihen mukaan toisen ihmisen. Uuden uhrin sun rahan ja julkisuudentavoittelun tiellä.  Nyt sitten siitä taas uutisoidaan. Oletko miettinyt minkälaista haittaa teet muille ihmisille itse sun teoillais kun ensin syyllistäs yhden romaanin verran jotain sun hyväksikäytöstä! Oisko nyt mennyt julkisuudentavoittelu liian pitkälle. en yhtään epäile että tunnet olosi uhatuksi kun riehut ja keksit tarinoita muista ihmisistä ratsastaen heidän julkisuudellaan ja yrittäen aiheuttaa tuhoa kuin torpedo! Blogissasi paistaa ainoastaan yksi asia. Välität vain ja ainoastaan itsestäs!

Antti on mun tukipilari ja ystävä ja mulle rakas edelleen ja tulee aina olemaan.  Ihmettelen, että pitää vetää joku 2013 tai 2014 väitetty video sun tähän, mistä ei edes ole mitään näyttöä sulla olemassa mitä selitetään blogissa. Asianomainen ei ole millään tavalla mistään asiasta puhunut.  Loppuiko julkkismiehet kesken kenestä vois avautua? Vai yritätkö seurata mediassa jalanjälkiä kohuissa, että josko tästäkin saataisiin seksiskandaali. Miksi et valehdellut maannees Axl Smithin kanssa? Tiedän, että mitään kiristystä eikä uhkailua asian tiimoilta ole tapahtunut kun ei ole millä kiristää ja ketään ei kiinnosta..Oikeesti oot yksi hetken tähdenlento minkä seiska ja muu media kohta paskantaa ulos kun kaikki kiertää sut kaukaa sun puheiden takia! Onnea valitsemallesi tielle!

Ei vissiin salaista tietoa, että sua kuvas kymmenkunta ihmistä kun aikoinaan strippasit kaivohuoneella ja siinä kohtaa kun halusit näyttää ne kaikki ”parhaat puolet” itsestäs ihan sitä itseään myöten. Tähänkin kun aiheessa tullaan ja joku tulee mun luurangot kaivelemaan niin itse ihan tässä sanon, että kyllä, been there done that ja kärsin siitä silloin seuraukset siitä ketään syyttelemättä. Viittaan tällä muuan vanhaan baarikisaan missä lähti vähän mulla lapasesta. Eli en ole yhtään sen parempi. Eron meissä tekee se, että en ketään syytä enkä tosiaankaan heittäydy marttyyriksi ja tee itsestäni uhria. Onko sulla käynyt mielessä, että sun puheilla saatat haitata muiden ihmisten tulevaisuutta ja elämää? Think about that ennenkuin iniset siitä kuinka sun elämä on pilalla sun omien valintojen takia minkä tietenkin tämä ilkeä kotka sai manipuloitua sinut tekemään.. Uskoo ken tahtoo!! Nyt kun pääsit hänestä eroon kumma juttu, että homma jatkuu entisellään. Jos asian miettii toisella tavalla, ennen kaikkea taisit haitata hänen liiketoimintaa enemmän kuin hän sinun valintoja ja vapautta. Kapish! Olen puhunut!

Kun haluaisin ymmärtää sinua Cheyenne?!!

13 kommenttia “Kun haluaisin ymmärtää sinua Cheyenne?!!

  • 23.3.2016 at 12:18
    Permalink

    Nyt osuit kyllä Henna naulankantaan tässä casessa, ei lisättävää. Hyviä pointteja! Ketään muuta ei voi omista virheistään syyttää.

    Vastaa
  • 23.3.2016 at 15:05
    Permalink

    Hyvin kirjoitettu. Menee kyllä jo vähän överiksi, kun C itse sekoilee julkisuudessa ja sivut täynnä tissikuvia ja sitten alkaakin yhtäkkiä syyttää muita ihmisiä omasta kohtalostaan. Noh, ehkä kypsyy vielä… Eiköhän tämä koko likka ole jo unohdettu toukokuuhun mennessä. 🙂 Jotenkin käy sääliksi tosi paljon hänen omaisiaan ja läheisiään.

    Vastaa
  • 23.3.2016 at 15:44
    Permalink

    Jestas, asiallinen kannanotto todellakin! Hyvä!

    Vastaa
  • 23.3.2016 at 20:34
    Permalink

    Tulostin juuri tämän blogin tekstin paperille ja pyyhin sen jälkeen sillä paperilla perseeni paskalla käynnin jälkeen…

    Vastaa
  • 23.3.2016 at 23:31
    Permalink

    Mikäli susta on itserakasta kertoo ihmisestä totuus joka on huijannu nuorien rahat kauneus ihanteita myymällä ni thats fine 🤗

    Vastaa
  • 24.3.2016 at 10:12
    Permalink

    Julkkismiehet näyttelee toisilleen pornovideoita pokistaan ja kenenkään ei sais olla huolissaan?

    Vastaa
  • 24.3.2016 at 16:01
    Permalink

    Ja sinulla varaa puhua…pakko sanoa, että ole pelkästään todella lihava, vaan myös todella tyhmä. Sinä kelpaisit hyvin malliesimerkiksi kuinka tyhmä nainen voi kaikinpuolin olla.

    Vastaa
  • 25.3.2016 at 01:57
    Permalink

    Tosi hyvin kirjoitettu. Tämä nainen tekeytyy marttyyriksi syyttäen muita omista virheistään. Jokainen on itse itsestänsä vastuussa. Itse olet C kuoppasi kaivanut alusta asti. Tyhmä ja naiivikin olet. Onko sekin muiden syy? Mistä näitä huomiohuoria sikiää…

    Vastaa
  • 25.3.2016 at 02:55
    Permalink

    Hyvä Henna! Olet fiksu mimmi ja uskallat kirjoittaa henkilökohtaisella otteella ja suurella sydämellä – oikeassa tässäkin. Rohkeaa puhetta fiksulta ihmiseltä!

    Vastaa
  • 25.3.2016 at 14:42
    Permalink

    Eilisen haastattelun perusteella tunsin myötähäpeää tätä c kohtaan. Itse en olisi hirveän immarreltu, jos kaikki miehet käyttäisivät minua vain yhteen tarkoitukseen ja puhuisivat minusta sitten aika halpamaiseen sävyyn. Oli ihminen miten kaunis tai hyvä kroppainen, mutta kyllä se käytös silti merkitsee. Jotenkin koko naisesta on hävinny se kauneus, kun katsoo hänen elämäntapaansa. Hyvä kirjoitus Henna:)

    Vastaa
  • 25.3.2016 at 19:12
    Permalink

    Tämä kirjoitus sai uskomaan että olet sittenkin sisimmässäsi fiksu nuori nainen 🙂
    Hyvä henna!

    Vastaa
  • 23.8.2016 at 10:17
    Permalink

    Mä oon Henna ihan samaa mieltä..toi tyrkytyksen määrä on jo oksettavaa. Anna ihmisten puhua, kenen asia on arvostella sun ulkonäköä kun et ole ittees enää noihin turhiin juttuihin tunkenut. Vaikutat oikeesti fiksulta ja tää teksti muutti paljon mun mielikuvaa susta, joka on muodostunut ajat sitten. Go Henna Go. 😊

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *